Enpä ole tänne kirjoittanut. Asiaa olisi ollut vaikka kuinka kesän aikana, mutta ei kiinnostanut istua koneella ja kirjoittaa. Mutta nyt kun taas alkaa ankea syksy niin on väliin kiva viettää iltoja kirjoitellen ja ajatellen. Nyt siis asiaan.

Kesä. Se oli ja meni, mutta oli se kyllä taas aika ikimuistonen. Pesistä tuli pelattua melkein liikaakin eikä muulle sitten jäänykään aikaa. Mutta en valita :) Enää onkin sitten yksi peli jäljellä ja tämä kausi on takana. Hyvinhän tää on mennyt, ei muuta kuin kohti uutta kautta sitten. Jos nyt joukkuetta tälle paikkakunnalle tulee, vähän on epäselvää vielä. Mutta johonkin muualle sitten pelaamaan. Leireiltyäkin tuli ja harmittaa kun se olikin sitten viimenen leiri. Siellä on aina ollut aivan omanlaisensa tunnelma niin vapaa-ajalla kuin peleissäkin. Mutta jos nyt alan jotain joukkuetta valmentamaan niin pääsee naperoiden kanssa leirille, vaikka eihän se sama asia ole kuin oma leiri. Mut näkee ja kokee senkin sitten vähän eri näkökulmasta.

Ihmissuhdesotkuja onkin sit ollu aivan liikaa tälle kesälle. Oon ihastunu aivan liian monta kertaa ja useimmiten viel ihan vääriin ihmisiin. Riidelly jostain aivan naurettavasta syystä näiden ihmisten kans. Taas sopinu välis ja sit uudestaan joku tappelu. Uskonu kolme kertaa kun eräs ihminen valehteli mulle samalla lailla, samasta asiasta. Tehnyt ja sanonu kaikkee mitä ei ois pitänyt.. Sit kun kiinnostus alko oleen jonkun kans molemminpuolista niin ihastuinki jo seuraavaan.. Onhan se tässä iässä vähän tällaista, mutta vituttaa se silti. Ihan itteni ja muidenki puolesta.  Nyt on sitten eräs erittäin hyvä kaveri, poika, vihanen mulle eräästä toisesta pojasta ja ne on kai keskenäänki vähän riidoissa vaikka ei ole edes kummallakaan mitään syytä. Ennen tätä episodia kyseinen kaveri soitteli joka päivä vähintään kerran, mutta nyt ei edes puhuta vaikka oon yrittänyt kysellä mikä on - "ei mikään"

Nyt koulun alettua draamaa on ollut aivan liikaakin, sillä näitä ihmisiä näkee melkein joka päivä, kun siirryin heidän kanssaan samaan kouluun - Onneksi en sentään samalle luokalle! Erään pojan kanssa oon kaks kertaa viikossa samalla tunnilla ja oon kai nyt sit ihastunu häneen. :> En tie mistä tää johtuu, sillä olen tuntenu kyseisen ihmisen 7 vuotta ja aina ollaan oltu vain ja ainoastaan kavereita - hyviä sellaisia, mutta ei mitään sen enempää. Yhtäkkiä sit kiinnostuin ja vaikuttais siltä et hänkin musta :) Oltiin kahvillakin eilen ja puheltiin niitä näitä. Mutta tuntuu kyllä oudolta kun en oo koskaan ennen ajatellu hänestä niin kuin ajattelen nyt.. Saa nähä mihinkä tää tästä kehittyy.

Yläasteen luokkakavereita näkee vielä aika paljon, kun suurin osa on samassa koulussa. Kahta hyvää kaveria oon nähnyt aivan liian vähän, toista muutaman kerran päättäjäisten jälkeen ja toista vaan kerran! Se olikin juuri toissapäivänä kun pidettiin pienellä porukalla leffailta, koska hän tuli käymään täällä. Oli se ihana nähdä pitkästä aikaa. Miks sen pitää asua 7 tunnin ajomatkan päässä?? miks? Koulu menee ihan kohtalaisen hyvin ja jos ei muuta nii  kyl siel ainaki rennompaa on kun yläasteella. Eikä meitä pidetä enää kakaroina vaan nuorina aikuisina ja meille annetaan vastuuta. Se oli hankalaa aluks hoitaa kaikkia asioita, mutta kyllä siihen tottuu ja siitä jopa oppii pitämään!

Ja sen verta viel, että onneks pääsin taas töihin :) Saa vähän rahaa jälleen säästöön ja sit voikin lähtee ulkomaille. Kovat on suunnitelmat ainakin. Oli siellä yks komee kolli piristämässä mun edellistä, 7-tuntista työpäivää, harmi vaan kun se oli ainakin 9-10 vuotta vanhempi ja vähän hiprakassa :D

25.8.2008   Otarie

Ohi on. Niin saksalaisten vastavierailu kun peruskoulukin. itkettyä tuli molempien päätyttyä, mutta tästä eteenpäin ja hyvillä mielin. Ikävä kaikkia tulee, mutta varmasti vielä nähdään (tai niin mä luulen..)

Saksalaisista sitten. Moni on tulossa Suomeen kesällä, mutta saa nähdä mitä siitäkin tulee kun ne vaan huopaa ja soutaa koko asiaa. Kaks niistä on näillä näkymin tulossa meille. Toinen on sama joka jo viisi päivää mun luonani asu ja hyvä merkkihän se vaan on, että haluaa uudestaakin tulla. :)Ikävä niitä tulee kun ne kaikki oli niin mukavia, mutta eihän sille mitään mahda.

Enemmän kyllä itketti ysin päätös. Opettajat puhu niin kauniisti ja haikeesti ja musiikkikin oli sitä luokkaa että pakostikin itketti. Meidän luokkahenki on monen opettajankin mielestä aivan huippuluokkaa, eikä ne väärässä ole. Ei tota luokkaa vaihtais mihkään.

Toisaalta hieno päättää  peruskoulu. Nyt alkaa vastuu omista tekemisistä ja koulunkäynnistä - ei kukaan mua pakota käymään koulua. Nyt kumminkin unohdetaan koulu ja keskitytään nauttiin kesästä.

Tänään olikin ihana päivä. Kahdelta lähdin kotoo ja kasin jälkeen olin takasi. Vietettiin koko päivä rannalla kahden kaverin kanssa piknikin merkeissä ja sit illalla vielä jäätiin kylälle. kivaa oli!

Kaverit sanoo, että on kiva nähdä mut taas ihastuneena. Siitä onki aikaa kun oon viimeksi ihastunut kunnolla ja aina kun sanon kyseisestä pojasta jotain, ne alkaa vihjailla kaikennäköstä. Harvemmin mulla menee niin pasmat sekaisin, kun joku ihminen ei vastaa mulle. Siitäkös tytöt naureskelee ja sanoo että hei, sähän alat vaikuttaa ihan meiltä!

Ei ihastumisessa sinänsä mitään vikaa oo, mutta tässä on ja pahasti - kyseinen henkilö sattuu asumaan 2040kilometrin päässä. Siinä on turha alkaa kuvittelemaankaan mitään viikonloppuvierailuja. Ja turha kai muutenkaan tän ikäisenä alkaa suunnitella muuttoa ulkomaille, vaikka sinne kovasti haluaisinkin. Harmittaa vaan niin pirusti kun kerranki ois ollu sellanen mukava ja fiksu poika - vaikka enhän mä ees tiedä mitä mieltä se on musta.

Tuntuu haikealta. Saksanreissu oli ja meni ja joutui jättämään ne kaikki ihanat ihmiset ja kauniit maisemat taakseen. Viimesellä viikolla ennen lähtöä laskettiin päiviä ja tunteja koneen nousuun. Viimein kun päästiin lentokoneeseen niin alkoi vielä piinaavampi odotus. Mutta kentällä kun nähtiin ne ihmiset, jotka viimeksi nähtiin vuosi sitten ja myös liuta uusia, häkellyttiin kaikki ihan täysin, koska niin epätodellista se oli ja niin kauan sitä oltiin odotettu. Ja kun Mona käänty ja näin sen pitkästä aikaa niin hiljaseksihan siinä meni, mitä nyt yritän vähän naureskella. Hänen äitinsäki tuli niin kohteliaasti ja iloisesti tervehtimään ja esittäytymään etten osannu ees arvata.

Sitten ajomatka Funtasie houseen, paikkaan missä muut suomalaiset yöpyivät. Siellä juttua piisas ja vähän kerittiin tutustua niihin uusiinkin, kunnes sit myöhään illalla kouluun tutustumisen jälkeen lähdin Monan kotiin. Siellä törmäsin Monan isään ja he näyttivät mulle taloa. Ilta meni myöhään Monan kanssa jutelles ja en meinannut saada nukuttua kun niin kutkuttavan jännittävää kaikki oli.

Aamulla törmäsin aamupöydässä Monan pikkuveljeen, joka hieman ujostelessaan oli aivan älyttömän suloinen ja mukava. Siitä sitten kouluun ja tunteja seuraamaan. Koulu oli todellakin iso ja hieno, ja opettajat vaikuttivat hyvinkin rennoilta. Sinä iltana oli sitten nyyttikestit ja juttua ja pelejä riitti pitkäksi aikaa. Mutta vielä myöhemmin olikin yksi parhaista koko matkassa; yövaellus keskiaikaisiin vaatteisiin pukeutuneen oppaan seurassa. Melkein kaikki muut pitivät sitä tavattoman tylsänä, mutta mä pidin siitä. Tosin mullakin taisi olla ihan omat syyni siihen; eräs saksalainen poika tulkkas mulle sen miehen puheet, koska mies puhu saksaa eikä englantia. Tämä oli musta niin älyttömän herttasta, että taisin ihastua siihen poikaan täysin.

Seuraavana päivänä oli ostosreissu ja matka sellaiseen aistitalo. Sama poika tuli meidän ryhmäämme, joisssa piti siis olla väh. 3 ja yksi saksalainen ja yksi suomalainen (meillä oli 8 siinä ryhmässä). Käytiin vähän kaupoilla ja sen jälkeen ajettiin aistitaloon, jossa pidettiin älyttömän hauskaa kun piti testailla kaikkee. Takasin tulomatka sujuikin sitten jutellessa tulkkini ja kavereiden kanssa.

Sunnuntaina piti olla vaellus, joka kuitenkin kelien takia peruttiin. Mentiin käymään kaupungissa sellasilla kevään avaus-päivillä, jossa sain kiivetä kaljakoreja pitkin. Kun palasimme Funtasie houseen tunnelma oli vähän maassa. Kyseistä poikaa selvästikin vaivasi jokin, mutta ei kertonut joten sen kans ei tullut puhuttua melkein koko päivänä, koska se oli sillä tuulella. Illalla oli grillijuhlat ja syötiin hyvin ja sit menin takas Monalle. Sen täytyi lukea niin pelailin sitten sen perheen kanssa sanaselityspeliä  ja ihanaa oli! Ne naureskeli ja heittäytyi peliin kunnolla pantomiimin aikana.

Maanantaina oli taas koulua, mikä oli tylsää koska ympärillä puhutiin vain saksaa enkä ymmärtänyt mitään. Mutta illalla oli vierailupäivä perheissä ja pari suomalaista ja pari saksalaista tuli Monalle. Laulettiin singstaria ja pelattiin samaa sanaselityspeliä. Ilta oli ihana eikä kukaan kai halunnut sen päättyvän, mutta niin se sit päätty. Sinä iltana, viimeisenä, Mona kysyi että mikä on ollut parasta saksanreissussa. Vastasin empimättä, että ihmiset.

Mikä sitten oli huonointa? Se, kun esimerkiksi isäntäperheeni puhu saksaa ja mä vaan istuin vieressä hiljaa kun he naureskelivat. Vaikkei asia mulle aina kuulunutkaan, musta se oli epäkohteliasta varsinkin silloin kun kuulin oman nimeni puheen keskeltä.  Toinen asia, mikä oli varsinainen shokki minulle; heti herättyä täytyi vääntää englantia. Vaikka tykkään puhua sitä, se oli jotain niin kamalaa heti aamusta ja ihan unenpöpperössä.

Lähtöpäivä oli haikee. En halunnut ees nousta sängystä sinä päivänä. Aamulla jouduin jo hyvästelemään isän ja veljen ja kun Monan äiti oli heittänyt meidän kouluun, sitten hyvästelin hänetkin. He toivottivat hyvää lentoa ja sanoivat haluavansa nähdä mut ensi vuonna tai joskus uudestaan. Todellakin aion nähdä heidät aiemmin! Kaikista kamalinta oli kuitenkin toisen tunnin jälkeen kävellä Monan kans autioita käytäviä kohti huonetta, missä piti hyvästellä kaikki. Kun päästiin sinne, kolme kaveria juoksi meitä kohti ja halattiin kaikki. Tytöt itki, ja niin alkoi muakin itkettämään vaikka harvoin niin käy. Naureskelin vaan, että tässä me halaillaan toisiamme vaikka nähään melkein joka päivä ja saksalaiset meidän pitäis hyvästellä. Sitten otettiin pari ryhmäkuvaa ja itkettiin.

Sitten se alkoi. Yksitellen halailtiin ensin vähän oudompia ja lopulta päädyin niihin itelleni läheisimpiin. Se oli ihanaa ja kamalaa yhtä aikaa. Siinä vaiheessa ei paljon itkua tullut, koska en edes kunnolla tajunnut tilannetta, ja koska pidin itkua pois teeskentelemällä iloista. Se ei ollut  fiksua, koska kun ne olivat lähteneet takaisin tunneilleen ja me käveltiin kohti rehtorin huonetta mä itkin aika paljon - ainakin omalla mittakaavallani.

Vielä kerran kävimme Funtasie housessa hakemassa tavarat ennen kuin lähdimme. Joitakin tyttöjä oli juossut koululta vielä sanomaan kerran tschüss. Matka kohti lentokenttää erään saksalaisen isän kyydissä oli hiljainen, mutta jollain tapaa levollinen - tieto siitä, että näemme heidät taas viiden viikon päästä lohdutti asiaa hieman, muttei se saanut surua kokonaan pois.

Lento oli raskas ja silloin oikeasti vasta tajusin, että lähdetään, mutta olin jo niin turta, etten itkenyt. Lensin toista kertaa elämässäni (ekaa kertaa tulomatkalla), mutta matka kului täysin eri tunnelmissa kuin viimeksi - oli hiljaista ja sieltä täältä kuului itkua kuvia katsellessa.

We sure could use some love
'cause we all live under the same sun
We all walk under the same moon
Then why, why can't we live as one
'cause we all live under the same sky
We all look up at the same stars
Then why, tell me why can't we live as one

yhteishaku oli ja meni mun osalta, joten nyt vain odotellaan. Vaatii multa paljon olla sellasessa epätietoudessa pitkään, että en tie mitä tulevaisuudessa teen - missä opiskelen, missä asun. Ei se oo helppoa varsinki kun olen jo kamalasti joutunut miettimään sitä MIHIN haen. No nyt se on kuitenki tehty. En silti tie oonko varma tuosta ensimmäisestä valinnasta, mutta toivon ainaki, ettei kaikki mene taas uusiksi.

Harry Potterinkin luin vähän aika sitten. Niin kuin arvelinki, nyt tuntuu haikeelta - ei enää yhtään uutta Potteria mitä odottaa. Leffoja toki vielä tulee, mutta ei ne yllä lähellekään kirjojen tasoa. Ja mä kuitenkin tiedän jo etukäteen mitä niissä leffoissa tapahtuu, niin onko se hienoa?Nyt täytyis löytää joku yhtä mahtava kirjasarja, mitä saisi jännittää ja odottaa. En vaan tie löytyykö sellasta.

Oon kai taas ollut kamalan etäinen, tai en tie ovatko kaverit etääntynyt musta. (angst..) Kai sellasta täällä pienellä paikkakunnalla aina sattuu, kun on samojen ihmisten kanssa aina tekemisissä - se mua houkutteleeki muuttamaan isompaan paikkaan. Ja se, että on edemmän mahdollisuuksia koulussa ja harrastuksissa, sillä täällä ei ole mitään. Muuten täällä on ihana asua, enkä aivan välttämättä täältä mihkään lähde vielä ens vuonna, vaikka houkuttelis kovasti..

Saksalaisen Monankin luokse meen kolmen viikon päästä. Reissusta tulee varmasti ikimuistoinen. Ja jos meillä on mukavaa ja hauskaa, niin varmasti jatketaan kirjoittamista ja tavataan monta kertaa sen jälkeenki ihan omalla ajalla, eikä näin koulun järjestämissä reissuissa.  Ja kun Mona tulee meille sitten toukokuussa, niin olen miettiny, että mihkäs mä sen laitan nukkuun. Sellasella normaalin kokoisella patjalla on tuskin kamalan mukava viittä päivää nukkua, mutta onhan meillä sitten iso ilmapatja - tai yläkerran vuodesohva, mut mieluusti haluaisin, että se nukkuis mun huoneessa.

Huomenna töihin neljäks tunniks ja sen jälkeen Raumalle pelaamaan pesistä. :) Tai harjoittelemaan vaan. Sunnuntaina kans Raumalle, silloinki sellanen harjoituspäivä, joskin hieman erilainen. Se on pidempi ja siellä on pelaajia myös muista seuroista. :)